Rakentaminen

Rakentamisen kohteita

Toiminnan jatkuva kehittäminen on elinehto nykymaataloudessa. Meidän osaltamme se on tarkoittanut rakentamista. Sukupolvenvaihdoksen jälkeen olemme rakentaneet paljon. Ensimmäinen projekti vuonna 2007 oli vanhojen laakasiilojen kattaminen. Siilot saivat uuden elämän kuivikevarastona. Seuraavana vuonna oli vuorossa lämpökeskus, josta vedettiin linjat kolmeen omakotitaloon, kuivurille ja lypsynavettaan, myöhemmin myös pihatolle. Seuraavaksi alkoikin uuden navetan suunnittelu.

Pihatto

Hiehohotelliprojekti aloitettiin kuivalantalan rakentamisella marraskuussa 2010. Talven kovimmilla paukkupakkasilla lantala kohosi harjakorkeuteen. Peltikaton asennus oli helmikuun alussa 2011. Työt jatkuivat huhtikuussa soratäytöllä. Lattia saatiin valettua toukokuun puolivälissä. Päätyseinät tehtiin pellistä ja sivuseinät verkkokankaasta. Verkkoseinän ansiosta sisällä on valoisaa ja ilma liikkuu, mutta vesi ja lumi pysyvät ulkopuolella.

Navettarakennusta kilpailutettiin ja suunniteltiin läpi talven. Pohjan kaivutyöt aloitettiin huhtikuun lopulla. Anturat ja pilarit oli asennettu kesäkuun alussa. 

Liimapuukehien, keskikäytävän betonielementtien ja aluskatteen asennus oli täydessä vauhdissa heinäkuun alussa. Lantakäytävät valettiin heinäkuun lopulla, keskikäytävä, eli kuivituskäytävä elokuun alussa ja makuualueet elokuun lopussa. Katto ja ilmastointihormit oli asennettu heinäkuun loppuun mennessä.

Rakennustyöt etenivät aikataulun mukaisesti. Kasvattamon oli määrä olla valmis syyskuun loppuun mennessä. Ensimmäiset asukkaat astuivat hotelliin heti sen valmistuttua, lokakuun ensimmäisellä viikolla 2011.

Vasikkala

Harkitsimme hetken kokonaan uuden rakennuksen tekemistä vasikoita varten. Tällöin vanha lypsynavetta olisi purettu kokonaan ja rakennettu samalle paikalle täysin uusi rakennus. Toinen vaihtoehto olisi ollut jättää vanha navetta paikalleen ja rakentaa vasikkala kauemmaksi. Kumpikaan näistä vaihtoehdoista ei mieltä lämmittänyt. Sijainnin kannalta vanha navetta oli erinomainen, emmekä halunneet jättää rakennusta tyhjilleen. Siispä päätimme hyödyntää vanhaa navettaa niiltä osin kuin se oli mahdollista.

 

Lypsynavetan muutostyöt aloitettiin heti lehmien lähdettyä, eli toukokuussa 2013. Navetan purkutyö oli melkoinen. Vesikatto, sokkeli ja takaseinä jäivät paikoilleen. Lattia piikattiin ja maata kaivettiin pois, jolloin sisäkorkeutta saatiin lisää. Muutostyöt saatiin valmiiksi marraskuussa 2013. Vanhaa muuttaessa ei tietenkään koskaan saa uuden veroista. Kompromisseja joutuu tekemään ja toiminnallisuus saattaa tällöin kärsiä. Tästä huolimatta vanha parsinavetta muuntui oikein näppäräksi vasikkapihatoksi.

Laakasiilot

Navetoiden rakentamisen yhteydessä emme vielä rakentaneet rehuvarastoja. Sen sijaan hankimme pyöröpaalaimen ja tuubikäärimen. Myöhemmin vaihdoimme yhdistelmäpaalaimeen. Heinän niitto, pöyhintä, karhotus ja paalaus noin 200 hehtaarilta kahdesti kesässä, sekä paalien kuljettaminen kotiin ovat kuitenkin vieneet todella paljon aikaa ja polttoainetta. Päätimme rakentaa laakasiilot ja ulkoistaa rehunkorjuun niittoa lukuunottamatta. Paalain ja yksi traktoreista myytiin alkuvuodesta 2018 pois. Tämä tarkoitti sitä, että laakasiilojen olisi oltava valmiit juhannukseen mennessä.

Rakennustyöt aloitettiin lumenaurauksella maaliskuun lopussa. Pohjatyöt aloitettiin hyvin pian sen jälkeen. Elementit valettiin itse ja pystytettiin sitä mukaa kun uusia valmistui. Työt etenivät vauhdilla ja kesäkuun alkuun mennessä kaikki elementit olivat paikoillaan. Lattia valettiin heti perään. Ulkoseinille tehtiin maapenkat ja väliseinät täytettiin hiekalla. Viimeiset viimeistelyvalut tehtiin juhannusviikolla. Heti juhannuksen jälkeisenä maanantaina alettiin siiloihin ajaa rehua. Viikko kirvesmiesten lähdön jälkeen oli rehut tehty ja siilot peitetty. Ja mikä parasta, alkoi sataa vettä!

Meidät tavoittaa

Päivi

040-5230 015

Tuomo

040-5730 477

Sähköposti

info (at) hiehohotelli.fi

Osoite

Yli-Tervalantie 22, 42330 Haavisto

Jaa
Jaa
Vieritä ylös
Malcare WordPress Security